-Kuuletko sinä tuon?
- Minkä? kysyi toinen, en minä kuule mitään.
-Hiljaisuuden, eikö se kuulostakkin aivan taivaalliselta!
Hiljaisuus, mistä sitä tänä päivänä enää oikein pystyy löytämään, muualta kuin metsästä tai veden alta. Joka paikassa tuntuu olevan aina jotain ääntä. Jopa metsiä halkovat sähkölinjat pitävät joskus ritisevää ääntä. Sähkölaitteet kotona ja töissä. TV, radio, tietokoneet, ilmastointilaitteet, kassakoneet, kaupan musiikki, autojen ja muiden kulkuneuvojen äänet, ihmisten puhe, askeleet, koirien haukunta, ovien paukunta, kaikki nämä halkovat ilmakehää. Puhutaan melusaasteesta.
Mietin usein ihmisiä, jotka usein kulkevat päässään korvanapit, josta sitten kuunnellaan musiikkia tai erilaisia podcasteja. Käytetään kaikki vapaa-aika ollaksemme tehokkaita tai ainakin sen näköisiä. Opiskellaan, halutaan kehittyä joksikin, silloinkin, kun pitäisi treenata tai ulkoilla. Että miksi? Eikö enää osata olla ilman mitään ärsykkeitä? Pitääkö aina olla oppimassa? Miten ihmeessä ne jaksavat? Tunnustan, että minä en jaksa.
Minä itse nautin suuresti metsissä kävelystä, siitä hiljaisuudesta tai no kuuluuhan siellä vaikka mitä ääniä, kun kuuntelee. Lintujen lauluja ja erilaisia rasahduksia, mutta kuuluu siellä myös se hiljaisuus. Sanotaan ja jossain on tutkittukkin, että jo 10 min metsässä laskee verenpaineitamme. Uskon kyllä, että näin ei tapahdu, jos sinulla on korvanapit korvilla ja kuuntelet tai opiskelet samalla. Minä uskon, että todella saavuttaaksemme metsän rauhoittavan vaikutuksen pitää meidän rauhoittaa myös ensisijaisesti korvamme, aivomme ja sitä kautta myös verenkiertomme. Parasta meditointia mitä minä tiedän, on mennä metsään. Istua johonkin puunrungolle ja kuunnella hiljaisuutta ja vain olla. Haistaa metsän tuoksuja ja kuunnella metsänääniä, tarkastella metsän rauhoittavia värejä. Vain Olla!
Kyllä pitää sekin vielä sanoa, että lenkillä yleisillä reiteillä en halua pitää koskaan korvanappeja ja kuunnella musiikkiakaan, sillä haluan kuulla mitä ympärilläni tapahtuu, haluan myös kuulla jos takanani tai lähelläni kävelee joku. Joku voisi ajatella tässä kohtaa, että olenko katsonut liikaa dekkareita ja vastaan, että varmasti olen :D ja siksi juuri haluan olla valppaampi ympäristölle.
Rakastan minä ääniäkin, musiikkia huudatan tarpeen mukaan joskus kovallakin. Se riippuu ihan mielialasta. Musiikista saan joko energiaa tai rauhoitusta, riippuen mitä kuuntelen. Tämän äänen saan kuitenkin aina sammutettua, kun tuntuu, että nyt riittää ja kyllä minä tiedän, että musiikki voi olla myös mitä parhanta terapiaa ja että niistä napeista voi kuunnella vaikka meditaatiota, mutta ajatus on, että onko meidän pakko kuunnella kokoajan jotakin?
Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli 4.1.2019, suosittelen lämpimästi lukemaan sen. Artikkeli käsitteli juuri näitä samoja asioita ja paljon muutakin. Otsikko on: Ihmiset joogaavat ja meditoivat päästäkseen rauhaan, vaikka ratkaisu on muualla- Kykenemmekö enää syvälliseen ajatteluun hiljaisuustutkija kysyy. Kirjoittajana Tanja Vasama
Siinä kerrottiin mm. että "melu aiheuttaa stressiä ja heikentää unen laatua. Se myös lisää riskiä sairastua sydän -ja verisuonitauteihin, heikentää vastustuskykyämme ja näyttää olevan yhteydessä myös diabetesriskiin. Melulle altistuminen häiritsee myös lasten lukemaan oppimista ja lyhytkestoista muistia. " Ei siis todellakaan ole kysymys mistään pienestä asiasta.
"Silti useimmat ihmiset eivä nosta melua ympäristöongelmien kärkisijoille. Olemme niin tottuneita jatkuvaan taustahälyyn, ettemme välttämättä edes huomaa niitä, sanoo artikkelissa haastateltu Outi Ampuja. Minä olen niin samaa mieltä tuon kirjoituksen kanssa, vaikka olenkin vain tämmöinen tavallinen ajattelija.
Kaikkeen tottuu, mutta tarvitseeko äänisaasteeseen tottua?
Minusta elämän hienoimpia hetkiä on olla ystävien kanssa sähköttömällä mökillä ja jossain vaiheessa iltaa, kun hetki on sopiva, istutaan aloillemme, katsellaan järvelle, nuotioon tai horisonttin, ollaan ihan hiljaa, olemme toisillemme läsnä, hengitämme samaa ilmaa eikä meillä silti ole painostavaa tarvetta puhua mitään, ollaan vain, katsotaan ja kuunnellaan kuinka hiljaisuus koskettaa korviamme.
